Kallen blogi
Kallen blogi

26.09.2008 13:38

Henkilökohtainen apu

Written by Kalle Könkkölä

- tilanne meillä ja muualla

- lakimuutos ja sen tuomat muutokset

- järjestetyt koulutukset työnantajille ja avustajille

- koulutuksen tarpeellisuus

Suomessa ensimmäiset henkilökohtaiset avustajat ovat tulleet vuonna 1976 Kauniaisiin. Vammaispalvelulaki on tullut voimaan 1987. Noin 5000 henkilöllä on tällä hetkellä avustajapäätös. Määrää on vaikea arvioida tarkkaan, koska asia tilastoidaan kahteen eri kohtaan: palveluasumiseen, johon sisältyy henkilökohtainen avustaja tai erillinen henkilökohtainen avustaja –päätös. On olemassa vielä noin 80 kuntaa, jossa ei ole olemassa yhtään avustajapäätöstä. Ne ovat pääasiallisesti väestömäärältään pieniä kuntia. Valtaosa vammaisista ihmisistä asuu kuitenkin niissä kunnissa, joissa päätöksiä tehdään. Järjestelmä on kunnallinen ja sinällään yksinkertainen, mutta asioissa on silti paljon eri tulkintoja esim. avustajan tuntipalkassa voi olla 2 € ero. Avustajilla ei ole olemassa työehtosopimusta, joka määrittelisi esim. lisien maksut.

 

Järjestelmän ongelmat/heikkoudet:

- Kunnilla on neuvontavelvollisuus, jota ne ei noudata.

- Palkanmaksu, jotkut kunnat hoitaa sen ja jotkut ei. Avustajan palkkakuitissa lukee esim. Helsingin kaupunki, vaikka se ei olekaan työnantaja; aiheuttaa hämmennystä.

- Sosiaalityöntekijät puuttuvat asioihin, jotka eivät heille kuulu. Sosiaalityöntekijän pitäisi vastata ja neuvoa nimenomaan vammaista henkilöä eikä avustajaa, koska työsuhde on vammaisen henkilön ja avustajan välinen.

- Valtaosa avustajapäätöksistä on tuntimäärällisesti hyvin pieniä verrattuna esim. Ruotsin tilanteeseen. Ihmiset saavat hyvin vähän apua siihen nähden, mikä olisi heidän tarpeensa.

- 44-45 % niistä henkilöistä, jotka ovat potentiaalisia palvelun käyttäjiä ovat palvelun piirissä tällä hetkellä.

- Suuri ryhmä, joka ei ole palvelun piirissä ovat kehitysvammaiset henkilöt. Tämä johtuu siitä, että palvelun tukitoimet ovat aika kehittymättömät; vammaiset henkilöt ovat omillaan avustajansa kanssa.

 

Positiivisia asioita:

- Henkilökohtaisen avun määrä on lisääntynyt. Vuosittainen kasvu on ollut noin 10% (palvelun piirissä olevat). Kehitys on hyvä.

- Tärkeää on, että järjestelmän perusidea säilyy jatkossakin eli vammainen henkilö on itse työnantajana. Aika ajoin on ollut paineita siitä, että kunta alkaisi toimia työnantajana. Se on hankala ja kallis järjestelmä.

- Vuonna 1996 vammaistyöryhmä teki jo ensimmäiset kehittämisehdotukset järjestelmän parantamiseksi, mutta ne on kaikki jäänyt. Ennen kaikkea toivottiin sitä, että kun palveluasuminen on subjektiivinen oikeus, myös henkilökohtainen apu pitäisi olla subjektiivinen oikeus.

- Aiemmin käsitteenä oli henkilökohtainen avustaja, nyt henkilökohtainen apu.

- Järjestelmä on jumittunut paikalleen, vaikka jonkin verran kehitystä onkin tapahtunut. Tilanne kriisiytyy, jos lainsäädäntöä ei muuteta, koska sitten ei saa avustajiakaan. On korkea aika saada muutoksia aikaan. Kuitenkin tämänkin järjestelmän avulla monen ihmisen elämänlaatu on parantunut huomattavasti. Sillä on myös kuntia, jossa asiat on kohtuullisella tasolla.

Lakimuutos:

Laki menee läpi, mutta missä muodossa. Vammaisfoorumi ja vammaisjärjestöt ottivat kantaa siihen, onko subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan vai henkilökohtaiseen apuun. Palveluasumisesta olisi pitänyt poistaa subjektiivinen oikeus, koska silloin siinä olisi ollut oikea hierarkia. Palveluasumista ei toki tule lopettaa, koska aina on ihmisiä, jotka eivät pärjäisi henkilökohtaisen avun piirissä. Palveluasuminen tulee tulevaisuudessa olemaan väistyvä, mutta tarpeellinen. Nyt lakiluonnoksessa henkilökohtainen apu ja palveluasuminen on rinnakkain. Luonnoksessa henkilökohtainen apu voidaan järjestää kolmella eri tavalla: perinteinen henkilökohtainen avustaja eli tukitoimi, palveluseteli ja välittäjäorganisaation avulla. Kysymys, joka on vielä auki, kuka päättää, millä tavalla? Vammaisjärjestöjen näkökulmasta, tämä on se asia, joka ratkaisee sen, onnistutaanko vai ei. Lakiluonnoksen perusteluissa on vahvasti kirjoitettu se, että vammaista henkilöä on kuultava ja että kuuleminen myös vaikuttaa päätökseen. Vammaisjärjestöt haluavat, että vammainen henkilö voisi päättää asiasta ellei hänen oman etunsa vaadi jotain muuta, koska aina on henkilöitä, jotka eivät esim. vammansa takia siihen pysty. Positiivisia laajennuksia on se, että mukaan tulee nyt myös välittäjäorganisaatiot, jotka helpottavat esim. kehitysvammaisten henkilöiden tilannetta ja niitä, joilla on esim. kognitatiivisia ongelmia. Juridinen työnantajuus ja työnjohtajuus erotetaan toisistaan kuten Ruotsissakin on. Ero kotihoitoon on se, että vaikka juridinen työnantajuus on kolmannella osapuolella, säilyy työnjohtajuus vammaisella henkilöllä itsellään. Kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla muutos tulee olemaan haasteellinen, koska meillä ei ole siitä kokemusta. Suomessa kehitysvammaiset eivät ole olleet yksilöitä, vaan he ovat aina ryhmässä: liikkuvat ryhmässä, työskentelevät ryhmässä, asuvat ryhmässä ja heitä kuljetetaan ryhmässä. Suomessa on olemassa ei laitosmaisia asumisratkaisuja, jotka kuitenkin ovat pienoislaitoksia. Onko ovella joku vahti, onko ovi lukossa; pieniä yksityiskohtia, jotka kertovat laitosmaisuudesta. Kehitysvammapuolella uusi järjestelmä vaatii paljon erilaisia kokeiluja, mikä toimii. Ajattelutavanmuutos kehitysvammapuolella vaatii täyskäännöksen. Suomessa on ajateltu, että kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat ryhmäasumista sen sosiaalisuuden takia, mutta Ruotsin kokemusten mukaan kehitysvammaiset henkilöt, joilla on avustaja, eivät ole yksinäisiä. Ryhmässäkin voi olla yksin. Tärkeä muutos lakiin on se, että subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen apuun on, kun avuntarve on välttämätöntä päivittäisistä toimista selviytymiseksi. Laki takaa ensimmäistä kertaa sen, että apua saa myös ei välttämättömään. Aluksi se on 10 tuntia kuukaudessa ja vuonna 2010 tuntimäärä nousee 30 tuntiin. Tämä on todella suuri laadullinen muutos. Välttämätön apu koskee myös kodin ulkopuolella olemista; asumispalvelut ovat vain kodin sisällä tai kodin välittömässä läheisyydessä tapahtuvaa. Tärkeä lisäys on myös se, että kustannuksina korvataan myös muutakin kuin palkkaa eli tukitoimet tulevat myös sen piiriin.

Tämän myötä toivottavasti syntyy kolmannen sektorin vammaisten henkilöiden pyörittämiä avustajakeskuksia, jotka voivat tarjota tukitoimia. Lakiin ei tule ikärajaa, mutta siihen tulee maininta, että henkilö ei kuulu tämän lain piiriin, jos avuntarve johtuu normaalista ikääntymisestä. Jos tätä mainintaa ei olisi, palvelu nivottaisiin vanhuspalveluihin, mitä sen ei pidä olla. Silloin se olisi mitoitettu myös sen mukaan, kuten esim. kuljetuspalvelussa on käynyt (18 yhdensuuntaista matkaa per kk, riittääkö se nuorelle vammaiselle ihmiselle…?). Lain määrittämä henkilökohtainen apu ei ole sidottu mihinkään diagnoosiin vaan avun tarpeeseen. Ei kai kukaan halua apua yhtään sen enempää kuin tarvitsee. Laissa tullaan määrittelemään myös se, että omainen ei päänsääntöisesti voi toimia avustajana, vain erikoistapauksissa se on mahdollista.

Koulutuksista:

Kynnys on järjestänyt POMO-kursseja 20 vuotta, jotka ovat ilmaisia, mutta kunnat eivät ole lähettänyt sinne ketään.Laittaisin kurssin käymisen ehdoksi avustajan saamiseksi. Kurssin ei tarvitse olla ihmeellinen, mutta perustaidot pitäisi työnantajan oppia. Työnantajana toimiminen ei ole vaikeata, mutta jotkut asiat pitää hallita. Perustavaa laatua oleva asia on se, että työntekijöistä (avustajista) pitää pitää huolta tai ne lähtee pois. Meillä on kohdeltu avustajia huonosti esim. kyselyitä on tullut, kuuluko avustajalle kesäloma. Vammainen henkilö on käyttänyt vammaisuuttaan tietoisesti tai tiedostamattaan hyväksi ja kohdellut sen varjolla avustajia huonosti ja käyttänyt heidän hyväsydämisyyttään hyväksi. Ideaalitilanne olisi, että ennen kuin saa avustajapäätöksen pitäisi käydä peruskurssi työnantajana toimimiseen. Ja sen jälkeen voisi olla täydennyskursseja. On tärkeämpää  kouluttaa työnantajia kuin avustajia. Työantajan pitää kouluttaa omat avustajansa. Avustajalla ei saa olla hoitaja-asennetta, avustaminen on avustamista ei hoitamista. Sosiaali- ja terveydenhuolto-oppilaitokset eivät ole sopivia tahoja kouluttamaan avustajia. En täysin vastusta avustajien koulutusta ja  esim. kehitysvammaisten henkilöiden avustajat tarvitsevat oman laatuisensa koulutuksen. Koulutuksessa pitäisi opettaa tiettyjä asioita esim. hygieniapassi ja ensiaputaidot, ei niinkään hoitotieteellisiä asioita. Parhaat avustajat ovat sellaisia, joilla on elämässä muutakin sisältöä kuin se työ esim. vahva harrastus. Avustajan pitäisi omaksua asenne, että hän tekee asiat tavalla, jolla vammainen henkilö (työantaja) haluaa sen tehtävän. Avustajan työn arvostus on noussut, myös avustajat itse arvostavat omaa työtään enemmän kuin ennen. Avustajan työ on tärkeä työ. Avustajien saaminen on ongelma jo nyt eli lakimuutos ei tuo sitä ongelmaa. Työntekijöiden saaminen sosiaali- ja terveysalalle ylipäätään on ongelmallista tällä hetkellä. Pääkaupunkiseudulla ongelmana on se, että alalla hakeutuu myös henkilöitä, jotka ei sinne kuulu esim. päihderiippuvaiset ja maaseudulla puolestaan ongelmana on se, ettei siellä ylipäätänsä ole väkeä. Rekrytointiapua siis tarvitaan. Rekrytointimahdollisuuksia on opiskelijoissa ja maahanmuuttajissa. Opiskelijoilla ongelmana on vaan se, että opintotukijärjestelmän tulorajat saattavat loppuvuodesta tulla vastaan, joten ei voi työskennellä loppuvuodesta. Maahanmuuttajien kohdalla ongelmana voi olla kulttuurierot ja kielivaikeudet.

Esimerkkejä järjestetyistä koulutuksista:

- Kynnyksen järjestämät POMO-kussit,ongelmana on ollut ettei tulijoita kursseille ole.

- POMO-luokka Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskuksessa aloittanut viime syksynä. Pysyvä toimintamuoto.

- Lasten ja nuorten Tukisäätiön opiskelija-asuntolan ihmisille on järjestetty koulutusta.

- Henkilökohtaisten avustajien koulutus –projekti (Tuusula)

Avustajakeskukset:

Avustajakeskukset voisivat auttaa vammaista henkilöä rekrytoinnissa, antaa hallinnollisia tukitoimia esim. palkanmaksu ja auttaa sijaisjärjestelyiden hoitamisessa. Keskus voisi kehittää rekrytointia, jotta avustajia saataisiin alalle ja pystyttäisiin luomaan aidot markkinat verrattuna siihen, että nyt jokainen tekee sitä yksin. Se mahdollistaisi myös pienten tuntimäärien yhdistämisen saman työntekijän hoidettavaksi; työ ja työntekijät kohtaisivat paremmin. Avustajille olisi myös hyvä olla työnohjausta, koska työ on yksinäistä, eikä asioista voi puhua kenellekään. Intimiteettisuoja pitää tietysti muistaa, mutta on hirveää ettei työstään voi puhua kenellekään. Kurssit ja koulutukset työn ohessa ei varmastikaan olisi huonoja avustajille. Keskusten pitää olla vammaisten ihmisten hallinnoimia, muuten mennään ojasta allikkoon, jos esim. kunta hallinnoisi niitä. Silloin näkökulma muuttuu eli kenen ehdoilla hommaa tehdään. Henkilökohtainen apu käsitteenä on se, että asiat on vammaisten ihmisten omissa käsissä, sitä ei saa ulkoistaa ei vammaisille ihmisille. Ollaan väärällä tiellä, jos joku ei vammainen alkaa määrittää vammaisten ihmisten tarpeita. Vammaisen henkilön pitäisi käydä kertauskurssi joka toinen tai joka kolmas vuosi, jossa kerrattaisiin työnantajuuteen liittyviä asioita, koska aina tulee hankalia tilanteita. Esimerkiksi laittomat irtisanomiset tulevat työnantajalle todella kalliiksi. Ketään ei voi irtisanoa sen perusteella ettei pidä jostakin henkilöstä. Vammaisten ihmisten keskuudessa ongelmana on se, että kaikille ei ole minkäänlaista kokemusta työelämästä ja työelämän säännöistä. Tulevaisuudessakin vain pieni osa vammaisista henkilöistä tulee olemaan tämän järjestelmän piirissä. Järjestelmä ei ole kaikille tarpeellinen tai sopiva. Nyt on n. 5000 päätöstä ja tulevaisuuden tavoitteena voisi olla n. 10 000-11 000 avustajapäätöstä. Otollisissakin olosuhteissa siihen tavoitteeseen pääseminen vie aikaa, viisi vuotta ei riitä. Asiaan vaikuttaa paljon se, miten kehitysvammapuoli lähtee kehittymään.

Tilanne muualla:

Itsenäisen elämän liike ja sen sisällä henkilökohtainen apu on maailmanlaajuinen trendi. Se on levinnyt viimeisen kymmenen vuoden aikana Aasiaan. Aasiassa itsenäisen elämän liike on hyvin vahva esim. Japanissa. Se on leviämässä myös esim. Vietnamiin, Malesiaan, Thaimaahan ja Koreaan. Afrikassa tilanne ei ole edennyt niin pitkälle. Euroopassa on itsenäisen elämän keskuksia, joissa avustajatoiminta on keskeistä. Järjestelmiä on kunnallisia ja esim. vakuutuspohjaisia. Ruotsissa järjestelmä on pitkälle kehittynyt. Ruotsissa on kunnallinen henkilökohtainen avustaja –järjestelmä. Kunta on työantajana 70%:ssa tapauksia, osuuskunnista työnantajana toimii n. 20% ja itsenäisenä työnantajana toimii n. 3%. Ruotsissa olevat osuuskunnat ovat vammaisten henkilöiden perustamia ja he pyörittävät niiden toimintaa. Suomalainen avustajakeskusmalli on sovellutus Ruotsin osuuskuntamallista. Keskitetty valtakunnallinen käyttäjien vetämä malli eli avustajakeskus. Kaupallisetkin yrittäjät markkinoilla sallitaan kunhan ne eivät ole enemmistönä, koska silloin taloudelliset seikat ratkaisevat eikä vammaisten ihmisten eettiset periaatteet. Norjassa systeemi on pienempi kuin Ruotsissa, ei niin laaja ja Tanskassa järjestelmä on kaikkein erikoistunein. Siellä henkilökohtainen apu koskee vain kaikkein vaikeimmin vammaisia henkilöitä. Tanskassa palvelut ovat muutenkin parempia kuin meillä, koska siellä ei olla niin laitoskeskeisiä.

Suomen vammaispalvelulaki oli voimaan tullessaan yksi parhaimpia, mutta nyt se on jäänyt pahasti jälkeen. Suomessa ei ole onnistuttu kehittämään tarvittavia tukitoimia. Mikään ei ole ilmaista ja vammaisen henkilön on ponnisteltava, mikäli haluaa elää itsenäistä elämää. Mutta jokaisen pitäisi saada valita ja päättää, miten haluaa elää.

Järjestelmän muuttuminen on pitkä prosessi ja nyt yritetään saada pää auki ja helpottaa kaikkein vaikeimmin vammaisten ihmisten elämää. Jos halutaan kaikille kaikkea heti, kukaan ei saa mitään, jostain on lähdettävä liikkeelle eli eniten apua tarvitsevista. Lakimuutoksen aiheuttama kustannusarvio on haarukaltaan melko laaja. Suurin ero STM:n ja Kuntaliiton laskelmissa johtuu aikaperspektiivistä ja tavasta millä asiat ilmaistaan. Kun ihmiset lähtevät laitoksesta pois, niin rahaahan vain säästyy, koska laitosten ylläpito ei ole halpaa. Kun vammainen henkilö palkkaa itselleen avustajan, päätyy 20% rahasta heti takaisin kunnalle verotuloina. Järjestelmän kautta myös työllistyy ihmisiä, jotka ei muuten välttämättä työllisty. Muut palvelut joko loppuu tai vähenee, siitäkin syntyy säästöä. Jos vammaisella ihmisellä on avustaja, hän tarvitsee vähemmän muita palveluja. Hallintokuluihin ei avustajajärjestelmässä esim. mene niin paljon rahaa kuin muissa palveluissa esim. kunnan järjestämissä palveluissa. Näitäkin säästöjä olisi syytä laskea ja pohtia, kun tehdään kustannuslaskelmia. Mutta sekin on selvää, että jos 10 000 ihmistä tarvitsee apua, niin se ei ole ilmaista. Tällä hetkellä kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon menoista 4 % menee vammaispalveluihin. Suurin menoero siitä on kuljetuspalvelu ja henkilökohtainen apu sen jälkeen. Pienen vähemmistön elintärkeä asia on paljon vaikeampi kuin suuren enemmistön hyödyllinen asia. 50 milj. € menee tällä hetkellä henkilökohtaiseen apuun ja on vaikea uskoa, että 200 milj. € menee kovin äkkiä rikki. Kunnan kotipalvelutunti on paljon kalliimpi kuin avustajatunti. Se johtuu siitä, että työajasta menee iso osa menee liikkumiseen, kokouksiin ja vain 40% varsinaiseen työhön ja siihen vielä hallintokulut päälle. Kustannuspaineita saattaa nostaa se, että jos ala organisoituu, niin myös palkat nousee, jotka tällä hetkellä ovat onnettomat. Palkkahaarukka on 6,50€ - n.10€. Avustajatunnin hinta on kokonaisuudessaan noin 13 €, sisältäen sosiaalimaksut . Minua huolestuttaa se, että tulee joku yksityinen, jolla on pääomaa perustaa avustajapalvelu, joka myy palvelua kalliilla hinnalla. Toki yksityisiä yrittäjiä tarvitaan, koska ne pitävät kentän virkeänä, mutta ylivaltaa ne eivät saa ottaa. JHL ja Heta työstävät tällä hetkellä työehtosuositusta avustajille. Sen pitäisi valmistua jouluksi.

Olin tutustumassa Vaasan asuntomessuihin 6.8. ja olin tyrmistynyt. Vain muutamaan messutaloon oli esteetön pääsy pyörätuolilla. Nykyinen  Suomen rakentamismääräyskokoelman osa G1 edellyttää, että sisäänpääsy pientaloihin on tehtävä esteettömäksi mikäli maasto-olosuhteet sallivat. Samoin ovileveyden ja kynnyksen tulee olla esteettömiä.

Vaasassa talot on rakennettu melko lailla tasamaalle, joten maasto sallii helposti esteettömän sisäänpääsyn. Kyse on osaamisesta ja välittämisestä. Vaasan rakennuslautakunta ja rakennustarkastaja ovat unohtaneet perustehtävänsä ja  nukkuneet myöntäessään rakennuslupia – määräyksiä on noudatettava.

Jostain syystä meillä on vielä suuri joukko viranomaisia, jotka eivät piittaa esteettömyydestä edes sen vertaa, että määräysten minimivaatimuksia noudatettaisiin.

Ympäristöministeriön tulee myös pitää huoli siitä että rakennetaan esteettömästi eikä vähätellä asian merkitystä kuten se teki keväisessä kyselyssään  rakennusalan ammattilaisille puhuen ”turhista kustannuksista”. 

Kyse on syrjinnästä ja vammaisten ihmisoikeuksien loukkauksesta.

Vaasan asuntomessuilla ei ollut esteetöntä pääsyä yhteenkään pientaloon. Joihinkin taloihin oli täysin ylijyrkät ja käyttökelvottomat luiskat  sekä korkeat kynnykset. Yhdessä kerrostalossa, jossa oli hissi, asunnot olivat kaksi kerroksisia ja niissä pääsi vain ensimmäiseen kerrokseen.

Oma asiansa sitten on ketkä näissä taloissa voivat asua. Siellä ei myöskään vieraile mummot , vaarit,  eikä vammaiset.


Kalle Könkkölä
valtakunnallinen vammaisneuvosto pj

14.09.2008 13:36

Vammaisvapaita alueita ?

Written by Kalle Könkkölä

Tein keväällä 2008 Helsingin valtuustossa aloitteen jossa ehdotetaan selvitettäväksi kuinka kaavoitus vaikuttaa esteettömään rakentamiseen. Kaupunkisuunnittelu virasto tyrmää omassa lausunnossaan ehdotukseni. Kaupunki on kuitenkin teettänyt konsulttityönä arkkitehtitoimistolla selvityksen samasta teemasta.

 

Selvityksessä on paljon hyviä havaintoja ja ajatuksia, jotka vammaisilla sinänsä ovat olleet tiedossa. Selvitykseen on otettu ihan oikea asiallinen liturgia kuinka tärkeätä esteettömyys on. Tämän jälkeen paljastuu sitten selvityksen todelliset kasvot. Esteettömyyden ihmisoikeusluonne ei ole kirkastanut tekijöille lainkaan. Raportti keskittyy siihen kuinka esteettömyysvaatimuksista voitaisiin liueta ja jatkaa esteellistä rakentamista. Raportissa on myös perusteellisia väärinkäsityksiä kuten se, että tasoerot ovat näkövammaisille hyvä asia.

Raportin johtopäätösten huippu on ehdotus esteettömyys vaatimuksista vapaat paikalliset alueet. Tämä järkyttävä ehdotus kaupunkien jakamisesta vammaisille sopiviin ja vammaisvapaisiin alueisiin on tehty ilmeisesti hyvässä uskossa.

Tarvitsemme tutkimusta kaavoituksen kehittämisestä niin ettei esteetön rakentaminen olisi niin vaikeata. Ongelmia tulee siitä kun asuinkerrostalo kaavoitetaan aivan jalkakäytävän reunaan ja ensimmäinen asuinkerros 70 cm korkealla jalkakäytävästä. Yleinen ratkaisu on, että esteetön sisäänkäynti on pihan puolelta. Näin huonosti liikkuvat joutuvat kiertämään talon ympäri päästäkseen sisään. Asia voitaisiin hoitaa siten esimerkiksi, että talon hissi olisi läpikulkuhissi ja sijoitettaisiin siten, että sitä kautta pääsisi sekä porrashuoneeseen että kerroksiin.

Tämä ongelma tulee Helsinkiin uusien ns. town housien mukana. Hieno ajatus mutta seurauksena ympäristö, jossa huonosti liikkuvat ovat liemessä. Kummallinen asia raportissa oli myös se, että keskeiset asumisviihtymiseen vaikuttavat tekijät jäävät vammaisten ihmisten ulkopuolelle kuten, parvekkeet, terassit, saunat ja vaatekomerot. Niihin ei tarvitsisi olla esteetöntä pääsyä! Ihminen, jonka on vaikea liikkua ja päästä ulos ei tarvitsisi päästä edes omalle parvekkeelleen. Näin voi kirjoittaa vain arkkitehti joka on kaukana ihmisten elämästä.

Raportti sanoo, että asuntoon liittyvän terassin voi rakentaa vain siten, että sinne ovat portaat. Kuitenkin Helsingissä on useita esimerkkejä missä terassille on esteetön pääsy. Silloin alempi kerros on tehty hieman korkeammaksi tai terassi osa rakennusta on rakenteellisesti erillään muusta talosta.

Pientalojen kohdalla minimivaatimus on se, että asuntojen ensimmäiseen kerrokseen on esteetön pääsy. Tämä ei toteudu juuri missään. Kynnys ry teki Vaasan kaupungin rakennusvalvonnasta poliisille tutkintapyynnön, koska asuntomessualueella ei ollut esteetöntä sisäänkäyntiä yhteenkään pientaloon. Rakentamismääräykset edellyttävät tätä, mutta kukaan ei piittaa.

Esteettömyysmääräyksiin suhtaudutaan välinpitämättömästi tai vihamielisesti suunnittelijoiden ja virkakunnanpiirissä. On tietenkin myös asioihin myönteisesti suhtautuvia. Helsingin rakennusvalvonta on myönteinen mutta kaupunkisuunnitteluvirasto taasen negatiivinen Eihän kaupunkisuunnitteluvirasto muuten ehdottaisi ’vammaisvapaita’ alueita. Kenellekään ei tulisi mieleen kaavoittaa maahanmuuttajavapaita alueita.

Kalle Könkkölä

Koko Suomea järkyttäneet vammaisten surmat ovat nostaneet tiedotusvälineissä mielenkiintoisen keskustelun. Ensi vaiheessa näytti siltä, että lehdistö oli huolissaan ennen kaikkea siitä, kuin työntekijät kestävät sen, että yksi kollega on mitä ilmeisimmin syyllistynyt pahimpaan mahdolliseen rikokseen, toisen ihmisen tappamiseen. Ketään ei näyttänyt kiinnostavan se, miltä vammaisesta ihmisestä sekä laitoksessa että laitoksen ulkopuolella tuntuu, kun yksi meistä on tapettu.

Helsingin Sanomat teki koko sivun reportaasin Ylisen laitoksesta, joka kutsuu itseään kuntoutuskeskukseksi. Voi vain hämmästellä yleensä asioihin kriittisesti suhtautuvan lehden täydellistä antautumista laitosihanuuden edessä. Iloiset vammaiset kulkivat lehden mukaan aurinkoisella pihamaalla onnellisina. (Henkilöstö tunsi ahdistusta, kun joku ilkeä vammaisjärjestö oli uskaltanut kyseenalaistaa laitoshoidon ehdottoman välttämättömyyden.) Samoin ajankohtainen kakkonen lähti aluksi liikkeelle ilman kritiikkiä, ilman ajattelua. Ajankohtainen kakkonen paikkasi tilannetta myöhemmin antamalla  myös kehitysvammaisten itse puhua.

Suomessa kehitysvammaisia pidetään laitoksissa ja nimenomaan suurissa laitoksissa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Paikka, jossa asuu yli kaksi sataa vammaista erillään muusta yhteiskunnasta, ei kuulu nykyaikaan. Valtaosa näissä keskuslaitoksissa asuvista ihmisistä voisi asua laitoksen ulkopuolella riittävän avun turvin. Vaih-toehtoisia toimintamalleja olisi, jos niitä halutaan kehittää.

Suuret laitokset jo sinänsä ovat pahoja eikä kukaan laitoksia kehu-vista haluaisi itse niissä asua. Laitoksiin liittyy myös monenlaisia on-gelmia, joista hereillä olevat tiedotusvälineet voisivat ja joista niitten tulisi kirjoittaa ja puhua. Kuinka paljon meillä käytetään tainnuttavia lääkkeitä laitoksissa, mitä todennäköisemmin enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Kuinka paljon meillä pakkotoimia, jotta hoito olisi helpompaa, ei siksi että se olisi välttämätöntä. Kuinka paljon meillä rikotaan perustavaa laatua olevia ihmisoikeuksia laitoksissa?

Sosiaali- ja terveysministeriö teetti tästä selvityksen Jukka Kum-puvuorella joitakin vuosia sitten. Raportti oli hälyttävä, mutta mitään toimenpiteitä ei vielä ole seurannut. Ministeriön osastopäällikkö   ker-too Helsingin Sanomien yleisönosastopalstalla ministeriön tunnistavan kipupisteet. Kuinka yksikään toimittaja ei ole tarttunut tähän kummal-liseen ilmaisuun. Ovatko kolme surmaa ja yksi kuolemantuottamus vain kipupisteitä?

Suomi on allekirjoittanut YK:n kiduttamisen vastaisen sopimuksen lisäpöytäkirjan jo neljä vuotta sitten. Tässä sopimuksessa säädellään mm vammaisia hoitavien laitosten valvonnasta.

Suomi ei ole kuitenkaan ratifioinut tätä, koska meillä on laitosten valvonta täysin retuperällä. Asiaa valmistellaan ulkoministeriössä. Eiköhän olisi aika jo toimia. Miksi tiedotusvälineet eivät tätä kysy keltään?

Kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat usein paljon apua. Tätä apua voidaan antaa myös kehitysvammaisen omassa kodissa. Ruotsissa on kehitetty toimintamalleja, missä myös kehitysvammaisella on henkilökohtainen avustaja, ja kokemukset ovat olleet hyvin rohkaisevia.

Kysyin ruotsalaisilta, ovatko kehitysvammaiset yksinäisiä, kun he ovat omassa kodissaan verrattuna laitokseen. Vastaus oli selkeä. Laitoksessa kehitysvammaiset ovat huomattavasti enemmän yksinäisiä vaikka asuvat yhdessä kuin kotonaan saadessaan apua. Toivoisin, että joku lehtitalo lähettäisi reportterinsa Tukholmaan tutustumaan ja raportoimaan.

Vielä lopuksi. Hyvät kehitysvammaisten omaiset, älkää syyllistykö siitä, kun laitosongelmista puhutaan, vaikenemisen täytyy olla ohi. Hyvät kehitysvamma-alan työntekijät, älkää syyllistykö siitä, kun epäasiallisesti toimivista kollegoistanne kirjoitetaan julkisuudessa. Jos teet työnne kunnolla, olkaa ylpeitä. Mutta jos omaiset ja asiallisesti toimiva henkilöstö jatkaa vaikenemistaan näkemistään epäkohdista, se on anteeksiantamatonta!

HS kirjoitti 25.3 uusien asuntojen liian pienistä makuuhuoneista. Yhtenä syyllisenä pidetään parivuotta sitten voimaan astuneita esteettömyysmääräyksiä. Arkkitehti Tuomo Repo toteaa uusissa asunnoissa vaadittavan niin tilavan eteisen ja kylpyhuoneen, että niissä mahtuu kääntymään pyörätuolilla. Samasta syystä oviaukot ovat lähes metrin levyisiä. Pyörätuoli ei ole suurin haaste tulevaisuudessa vaan itse asiassa rollaattori. Vanhusten määrä tulee lähivuosikymmeninä kasvamaan nopeasti ja esteettömyyden merkitys kasvaa entisestään. Yksin Helsingissä asuu 140.000 ihmistä kerrostaloissa joissa ei ole hissiä. Kuinka moni asuu taloissa, joissa hissi on liian pieni tai se on portaiden takana. Asuntojen hinta on vain osittain kiinni rakennuskustannuksista, hinta määräytyy myös markkinoiden mukaan rakentamiskustannuksista riippumatta. Meillä asutaan ahtaasti, mutta on kohtuutonta vierittää asiaa vammaisten ihmisten kontolle. Esteetön ympäristö on ihmisoikeuskysymys. Valtaosa rakennetusta ympäristöstä on huonosti liikkuvien ihmisten kannalta toivotonta. Ensimmäinen esteettömyysvaatimus julkisista tiloista tuli voimaan 33 vuotta sitten. Alusta lähtien asiaan on suhtauduttu väheksyen ja piittaamattomasti. Arkkitehtikunta, rakennustarkastajat ja muut viranomaiset ovat vastustaneet viimeiseen saakka esteettömyyttä. ( Ei sentään kaikki). Virheitä on saanut tehdä vuosikausia eikä kukaan ole joutunut vastuuseen. Nyt käydään kamppailua asuinrakentamisesta. Uudet määräykset edellyttävät, että kaikkiin vähintään kolmekerroksisiin asuintaloihin on rakennettava hissi ja asuinnoista on tehtävä muutoinkin esteettömiä. Mitä tekee ympäristöministeriö? Ylijohtaja J Särkijärvi kiertää pitämässä esitelmiä siitä, mitä ei tarvitse tehdä. Vaatekomero ei ole huone – ei sinne tarvitse mahtua, ei parvekkeelle tarvitse päästä, ei asuintalon terassille tarvitse päästä, ei kaikkiin työtiloihin tarvitse päästä. Yhdenvertaisuuslaki edellyttää viranomaisten edistävän tasa-arvoa, mutta nykyisin se on ympäristöministeriöltä unohtunut. Toivottavasti tuleva ministeri panee alaisensa järjestykseen. Pääkaupunkiseudulla on tullut muotiin matala ja tiivis rakentaminen. Käytännössä tämä merkitsee lähes aina myös esteellistä rakentamista. Kaavoittaja sijoittaa pientalot usein lähelle katua ja samanaikaisesti vaatii, että ensimmäinen kerros on 70 cm korkeammalla kuin piha. Tämä mm on mahdoton tilanne. Irtoluiskat eivät ole mikään ratkaisu. Ne ovat vaarallisia, vaativat avustajaa eivätkä täytä lainsäädännön vaatimuksia. Monitasoinen asunto ei ole mitenkään hyvä. Ratkaisu sopii nuorille, lapsettomille ja hyvin liikkuville ihmisille. Vähimmäistoive olisi esteetön alakerta ja vierailtavuus mutta tämä ei takaa asunnosta elämänkaariasuntoa. Olen Helsingissä rakennuslautakunnan varapuheenjohtaja ja joudun lähes joka kokouksessa puutumaan johonkin yksityiskohtaan. Kaikkiin pien- tai rivitaloasuntoihin ei pääse helposti kiitos kaavoituksen. Esteetön rakentaminen edellyttää hyvää yhteistyötä. Keskeisessä asemassa ovat tietysti suunnittelija ja rakennuttaja. Kaiken edellytyksenä on kuitenkin asenteiden muuttuminen sellaiseksi, että esteettömyys nähdään yhtenä lähtökohtana. On ymmärrettävä, että esteellinen rakentaminen merkitsee huonosti liikkuvien ihmisten syrjintää ja syrjäyttämistä. Se merkitsee myös sitä, että vanhukset joutuvat laitoshoitoon ennen aikojaan. Toivon myös Helsingin Sanomien toimituksen suhtautuvan entistä kriittisemmin esteelliseen rakentamiseen.

Vaalien jälkeinen masennus meni nopeasti ohi - itse asiassa masennus on liian voimakas sana.  Henkilökohtaisesti äänimääräni kasvoi ja sain 803 ääntä. Vihreät voittivat.
Nyt ollaan siinä vaiheessa, että ollaan muodostamassa hallitusta.
Jos minulta kysyttäisiin, niin ehdottaisin hallitusohjelmaa mm seuraavaa:
1.Henkilökohtainen apu vaikeavammaisille subjektiiviseksi oikeudeksi siten, että ensin oikeuden saisivat kaikkein vaikeimmin , paljon apua tarvitsevat vammaiset. Viimesyksynä avustajakapinassa ehdotetulla 40 milj. vuodessa päästäisiin jo pitkälle. Oikeutta voitaisiin laajentaa asteettain kaikkiin vaikeavammaisiin talouden sallimissa rajoissa.
2. Vammaislakien yhteensovittaminen. Viedään loppuun viime vaalikaudella aloitettu projekti.
3. Vammaisten ihmisoikeussopimuksen ratifiointi.
4. YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen lisäpöytäkirjan ratifiointi. Lisäpöytäkirjan mukaan vammaisia hoitavien laitosten valvonta tehostuisi.
5. Vammaisten ihmisten työllistymisen parantaminen.
6. Esteettömän joukkoliikenteen kehittäminen.   


Tietysti asioita olisi paljon enemmänkin, mutta kuusi kohtaa olisi jo aika paljon...

Vammaisten ihmisten kannalta on erittäin tärkeää kuka on tuleva  peruspalveluministeri. Pitääko uusi ministeri henkilökohtaista apua tärkeänä vai ei.

Helsingin Sanomissa on käynnissä kumma kampanja: Lehti on useita kertoja kirjoitanut siitä, kuinka esteettömyys vaatimukset pilaavat asumista. Viimeinen vitsi oli, että tilava  WC tekee makuuhuoneista niin pieniä, ettei sänky enää mahdu sisään. Kertaakaan ei kerrota kuinka tärkeätä esteettömyys on eikä sitä että kyse on ihmisoikeuksista.

Lopuksi vielä Finnairista. Kuten moni tietää epäonnistui talvinen New Yorkin matkani mennen tullen. Lentokoneeseen ei saatu hengityskoneelleni tarpeellista muuntajaa. Nyt pari päivää sitten eräs ystäväni joutui kesken matkan laskeutumaan Pariisiin- koneesta oli jäänyt sähköt kytkemättä.
Sain tämän jälkeen viestin Finnairista, että kaikkiin uusiin Airbusseihin tulisi sähköpistoke!!!

ja siksi muutamia havaintoja. Vihreiden vaalikoppi eli kasvihuone toimii mainiosti. Ensimmäistä kertaa meillä on esteetön ja lämmin paikka missä istua ja jutella kansalaisten kanssa. Ja puhetta piisaa. Kasvihuoneella on  käynnissä pienoisseminaarien sarja. Ihmiset haluavat tietoa ja kysellä mitä vihreät meinaa. Äkäisiä on tosi vähän, haastajia paljon.

Kopilla ollessa olen myös huomannut, että naapurit - kokoomus ja RKP eivät ole ajatelleet esteettömyyttä lainkaan. Kokoomuksen mökki on useiden portaiden takana. Viime vaaleissa heilläkin oli luiska mutta ei tällä kertaa. Muiden mökkejä en ole katsonut.

Kertoohan tämäkin jotain puoleen suhtautumisesta. Eli ei paljon välitetä.

Olen aika pettynyt siihen, että vaalien alla ei vammaisten ihmisten  kannalta tärkeisiin asioihin ole keskustelussa juuri kajottu. Viime syksynä 'avustaja kapinan' aikana monet vaikuttajat puhuivat kuinka tärkeää vammaisten on saada apua. Nyt on ollut hiljaista. www.heta-liitto.fi sivuilta voi nähdä puolueiden kantoja.

Nyt keskustelu on aivan muualla. Kuitenkin olisi tärkeä tietää mitä ehdokkaat ajattelevat vammaisten kannalta tavattoman tärkeistä asioista. Avustaja kysymyksen lisäksi näitä ovat mm esteetön rakentaminen ja kuljetuspalvelut.

Kuljetuspalvelut ovat Helsingissä vammaisten kannalta katastrofaaliset mutta kukaan päätöksentekijä ei piittaa. Asiakkaat saavat kuolla, loukkaantua, paleltua ja olla aina myöhässä. Luulen, että yksittäisen matkan hinta ei ole laskenut ja ainoa säästö tulee siitä että ihmiset eivät käytä palvelua. Viimeisin idea on se, että vammaisen täytyy etukäteen 'rekisteröidä' virastoon kenen kanssa kulkee .

Esteettömyydessä suuri ongelma on matala ja tiivis asuinrakentaminen. Useimmiten tämä merkitsee myös esteellisyyttä. Olen Helsingin rakennuslautakunnassa ja eniten esteettömyyttä yllättäen vastustavat demarit. Viime kokouksessa oli esillä päiväkodin suunnitelma jonka pääovella oli portaat. Yhden demarin mielestä portaat ovat tarpeen, jotta nuoriso ei olisi niin huonokuntoista.

- Suomen tulee välittömästi ratifioida YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen lisäpöytäkirja  


Suomi on allekirjoittanut Yhdistyneiden kansakuntien kidutuksen vastaisen sopimuksen lisäpöytäkirjan vuonna 2003. Suomi ei ole kuitenkaan ratifioinut eli saattanut valtionsisäisesti voimaan lisäpöytäkirjaa, toisin kuin esimerkiksi Viro, joka ratifioi lisäpöytäkirjan loppuvuodesta 2006.



Lisäpöytäkirjalla perustettu kansainvälinen valvontaelin valvoo olosuhteita paikoissa, joissa henkilöiden vapaus on tai voidaan olettaa olevan riistetty tai joissa muun muassa vammaisia kohdellaan epäinhimillisellä tavalla. Tällaisia paikkoja voivat Suomessa olla vammaisten asumisyksiköt, erityisesti laitokset.



Lisäpöytäkirja edellyttää myös kansallisen valvontaelimen perustamista. Valvontaelimellä olisi oikeus tehdä varoittamattomia valvontakäyntejä vammaisten asumisyksikköihin ja tarkistaa, ovatko olosuhteet epäinhimillisiä tai alentavia. Myös riittävän henkilökohtaisen avun puute voi erityisesti yöaikaan johtaa epäinhimilliseen kohteluun.



Keskeistä valvontaelimen perustamisessa on, että vammaiset itse ovat mukana sen perustamisvaiheesta lähtien. Vammaisten oma edustus on ehdoton edellytys valvontaelimen oikeutetun toiminnan turvaamiseksi. Suomessa valvontaelimeksi kaavaillaan Eduskunnan oikeusasiamiestä. Oikeusasiamiehen toimisto voi olla oikea paikka tälle, mutta vaaditaan erittäin laajaa koulutusta, jotta eduskunnan oikeusasiamiehen toimisto tulisi enemmän vammaisasiasensitiiviseksi. Tämä edellyttäisi vammaisten toteuttamaa koulutusta.



Ulkoministeriö on perustanut työryhmän suunnittelemaan lisäpöytäkirjan ratifiointia. Työryhmässä ei ole vammaisjärjestöjen edustusta. Suomi on tekemässä suurta virhettä valmistellessaan läpinäkyvää valvontajärjestelmää suljetuin ovin. Näyttää vahvasti siltä, että Suomella on jotain salattavaa laitosten suljettujen ovien takana. Työryhmää tulee välittömästi täydentää vammaisjärjestöedustuksella.


Jukka Kumpuvuori ( Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. , 050 552 0024)PuheenjohtajaKynnys ry

Kalle Könkkölä ( Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. , 0500 503 516)ToiminnanjohtajaKynnys ry

Monet vaikeavammaiset ihmiset - en siis vain minä - kohtaavat lentämisessä erilaisia hankaluuksia. Valitettavaa on, että liikenneministeriö ja ilmailuhallinnon viranomaistahot eivät näistä asioista piittaa, vaikka eri vammaisjärjestöt kuten Kynnys ovat kiinnittäneet asiaan huomiota.

Halpalentoyhtiöillä jo paikan tilaaminen on hankalaa, sillä vammainen ei voi tehdä tilausta netissä ja puhelimella tehdystä hankinnasta veloitetaan enemmän.

BLUE1-lentoyhtiö ei ottanut erästä lipun ostanutta kyytiinsä Oulusta Helsinkiin. Viranomaiset vain kohauttivat olkapäitään. Oulussa turvatoimet on viety äärimmäisyyksiin; vaikeavammainen mm. joutuu jättämään oman pyörätuolinsa. Edes USA:n tiukoissa tarkastuksissa tätä ei vaadita.

Hengityskoneen käyttö on Finnairilla mahdollista vain tietyissä koneissa ja tietyillä lennoilla. Sähköä on kuitenkin joka koneessa. Huhujen mukaan Finnair päätti muutama vuosi sitten, ettei uusiin koneisiin hankita sähköä. Ongelmana on myös, että näistä asioista ei voi kenenkään kanssa puhua. Vammaisen matkustajan ainoa kontakti lentoyhtiöön on lipunmyynti.

Minusta viranomaiset ja erityisesti liikenneministeriö voisivat asettaa lentoyhtiöille velvoitteen hoitaa vammaiset matkustajat kunnolla. Erääseen kirjeeseeni liikenneministeriö totesi vain, että lentokapteeni voi valita ne jotka ottaa kyytiin. EU-määräykset koskevat jo lentokenttiä, joissa edellytetään olevan vammaispalvelut, mutta lentoyhtiöt saavat edelleen syrjiä vammaisia ihmisiä vapaasti.

Kalle Könkkölä

Kynnys ry sai jokin aika sitten kirjeen Suomen Keskustalta. Kirjeessä pyydettiin suorasukaisesti rahaa heidän 100-vuotisrahastoonsa.

Keräys on sinänsä OK ja sillä on varmasti keräyslupa. Minua arvelutti vain tämä asetelma. Keskusta on merkittävä vaikuttaja Suomessa. RAY:n hallituksen puheenjohtaja on keskustalainen, peruspalveluministeri on keskustalainen ja pääministeri on keskustalainen. Kynnys ry ja vammaiset yleisesti ovat hyvin riippuvaisia näistä ihmisistä ja instansseista.

Suhtauduttaisiinko Kynnyksen RAY-hakemukseen suopeasti, jos antaisimme rahaa Keskustalle? Olisiko Keskustan kanta henkilökohtaisiin avustajiin suopeampi, jos antaisimme rahaa heille?

Vaikka RAY-avustukset jaetaan objektiivisesti ja strategioiden mukaisesti, niin toki poliittiset kytkennät näkyvät. Järjestöjä liitetään eri reviireihin puoluepoliittisesti. Jos kuulut demarien tai keskustan reviiriin, on rahan saaminen helpompaa kuin muilla. Tästä ei oikein avoimesti uskalleta puhua. Ja voi vain arvata miksi: ettei rahoitus vaarantuisi.

En tietenkään usko, että Keskusta olisi tietoisesti sitonut rahanpyyntönsä mihinkään edellä mainituista asioista, mutta jouduin kiusalliseen tilanteeseen miettiessäni näitä. Jos Vihreältä liitolta olisi tullut samanlainen pyyntö, olisin ilman muuta soittanut puoluesihteerille ja varoittanut häntä ojentamasta kättä kansalaisjärjestöjen kukkaroille. Puolueita varten on olemassa puoluetuki ja muu puoluerahoitus.

Ehkä ajat ovat muuttuneet, koska uskalsin kirjoittaa tämän enkä pelkää Kynnyksen ensi vuoden RAY-avustushakemuksen kaltoin kohtelua.


Toivoisin Keskustan asennoituvan myönteisesti henkilökohtaiseen apuun vaikeavammaisille tulevalla vaalikaudella. Lähes kaikki muut paitsi Liisa Hyssälä ovat olleet kovin hiljaa asiasta. Henkilökohtaiset avustajat antaisivat vammaisille ihmisille mahdollisuuden elää sitä omaehtoista elämää, jota Keskusta on noin yleisesti ottaen ajanut muulle väestölle.

<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>
Sivu 2 / 2