Mies ja Henki V PDF Tulosta Sähköposti
 

V HAVAINTOJA HESASSA

Vammainen areenalla

 

Sain kutsun uuden Hartwall Areenan aitioon 408 katsomaan jääkiekon MM-ottelua Slovakia-Suomi. Joskus on mukava olla valtuutettu - en ehtinyt ostaa yhtään kisalippua aikanaan.

 

Tämä oli ensivierailu Hjalliksen superjulkkishalliin. Pari vuotta sitten olin valtuustossa hyväksymässä hjallin kaavaa. Epäilys liikennejärjestelyistä kalvoi mieltä - mutta eihän Hjallista voinut vastustaa, ja juuri silloin oli voitettu eka MM-kulta lätkässä.

 

Tulin hallille invataksilla, koska pelkäsin, etten mahtuisi matalalattia bussiin 23. VIP katsomon ovesta pääsi helposti sisään, ei portaita eikä kynnyksiä. Ovella seisoi Martin Saarikangas odottaen ilmeisesti jotain tärkeätä vierasta, ehkäpä Venäjän suurlähettilästä.

 

Aula oli täynnä ihmisiä ja minut opastettiin hisseille, jotka veivät neljänteen kerrokseen. Tuija Brax tuli lastenvaunujen kanssa hissiin. Mahduimme hyvin. En nähnyt vauvan naamasta kuin nenänpään verran.

 

Yläkerrassa kaarevan käytävän päästä löytyi iso kabinetti. Harry 'Bogo' Bogomoloff oli ovella - ilmeisesti Bogo oli järjestänyt meidät johtamansa hallin kilpailijan huomaan. Kansallishenki voittaa hallipatriotismin.

 

Kabinetti oli jo lähes täynnä valtuutettuja - pöytä oli myös koreana, niin ruokaa kuin olutta.

 

Hetken katseltuani ympärilleni tajusin, että itse katsomoon oli kolme porrasta. Mitä! Pitäisikö minun lähteä täältäkin pois. On ehkä sittenkin helpompi olla pois vihreiden juhlista kuin Suomen MM-ottelusta. Mieleeni tuli toviksi katkeruus vammaisten ihmisten ja itseni vuoksi toisten välinpitämättömyyden takia. Pitääkö joka paikkaan päästä - perkele. Hetken säälin myös Tuijan vauvaa; hänkään ei näkisi elämänsä ensimäistä MM-matsia. Sitten muistin, että vauvat otetaan usein syliin.

 

Aina tehokas Bogo tuli paikalle ja totesi huonot uutiset - hän lupasi järjestää muualta minulle ja avustajalleni paikat. Kiireellä hissillä alas, läpi ahtaan ja tupaten täynnä olevan käytävän toiselle puolen hallia. Oliko se katsomo 105 tai 115? Isot pyörätuolimerkit opastivat minut lopulta omieni luokse. Huono omatunto ohimennen häivähti mielessäni - olinhan ollut melkein herrojen kanssa, ei marjassa mutta oluella. Olen sisimmältäni vammainen, enkä valtuutettu.

 

Asiallinen luiska vei katsomoon mutta kaikki paikat olivat jo täynnä. Hei - sisääntulon toisella puolella on pieni tila korokkeen vieressä vapaana, sinne? Henkilökunta päästää paikalle ja sähköpistorasia hengityskonetta varten löytyy. Johto vain korokkeen ali ettei Jello ja cheer-leaderit kompastu.

 

Ottelu alkaa. Hirveä meteli! Joka kerta kun jotain jännittävää tapahtuu edessä istuvat nousevat seisomaan, enkä näe kuin kehutun jättiruudun. Tuo jättiruutu näyttää säälittävän pieneltä täältä kaukaa maalin takaa. Kuva on paljon epätarkempi kuin mainoksissa. Olikohan siinä ylihintaa. Hjallis-parka, ajattelen.

 

Ottelu on jännittävä. Koetan seurata Teppo Nummista, hän on suosikkini. Tapasin Tepon vuosi sitten Winnipegissä. Olin avaamassa Jetsien ottelua Ottawa Senatorsia vastaan ja hän kätteli minut jäällä. Tästä on kuva työhuoneeni seinällä. Tapasimme myös myöhemmin. Mukava vaatimaton tamperelaisittain puhuva huippupakki. Onneksi Teppo teki maalin - sen jopa näin. Hän oli niin nopea, ettei katsomo edessäni kerinnyt nousemaan ylös.

 

Kun Suomi teki maalin, oli rummutusta ja meteliä. Pienessä jättiruudussa oli taputusohjeita ja Suomen Leijonan luistelua. Kun Slovakia teki maalin, seurasi hiljaisuus niin yleisön kuin järjestäjien puolesta. Se tuntui pahalta, missä se reilu urheiluhenki.

 

Pidän jääkiekosta mutta ylimenevä kansalliskiihko, kun kyse on pelistä, urheilusta ja leikistä, tuntuu pahalta. Vaikka on silti kiva, kun Suomi voittaa.

 

Osa yleisöstä näytti keskittyvän huutamiseen ja yleisönä olemiseen. Milloin täytyy taputtaa ja milloin on noustava ylös. Sitten kaljalle.

 

Olutta katsomoon ei saa tuoda, mutta aulat olivat niin tupaten täynnä, etten halunnut ahtautua sinne. Järjestysmies sanoi, että kyse on alkoholilainsäädännöstä ja tarjoilualueista. Toiselle tauolle kehitin ratkaisun. Avustajani osti kokiksen, kaatoi sen pois ja osti olutta tilalle. Join sitä pillillä enkä ollut enää katkera aition tarjoiluista ja portaista.

 

Ottelun aikana huomasin, että toisen pyörätuolikatsomon edessä istui toimittajia. He eivät pomppineet ylös, vaan kirjoittivat. Mietin kaikkea sitä millä järjestäjät yrittivät viihdyttää meitä itse asiassa häiriten pelin seuraamista. Pienet mutta isorintaiset cheer-leader tytöt ehkä viihdyttävät järjestäjiä ja kokeneempia katsojia, entä Pedro Hietanen, kuuntelen mielelläni kun hän soittaa kokonaisia kappaleita.

 

Olen jääkiekkoyleisönä täysi amatööri - silti monet asiat hämmästyttivät yllättävän paljon. Areena on hieno halli, eikä mikään ihme. Ahtaat ja vaatimattomat tilat kaukalon ulkopuolella, ahtaan näköiset tavalliset paikat. Istuimia hirveästi, saunoja en nähnyt.

 

Se tietysti aina hämmästyttää, että miksi vammaisia ei oteta huomioon koko suunnittelussa. Miksi aina on pyörätuolikatsomot. Miksi vammainen ihminen ei voi valita paikkoja kuten muutkin. En tarkoita, että joka tuolille olisi päästävä mutta eri puolille hallia.

 

Mitä jos Clinton olisi nyt täällä ja haluaisi katsoa USA - Suomi ottelun?

 

Ottelun jälkeen etsin invavessaa. Kaikki oli hienosti merkitty, paitsi wc:n ovesta puuttui pyörätuolin kuva. Onneksi halli oli täynnä henkilökuntaa, joka neuvoi perille.

 

Yritin ottelun jälkeen päästä oluttelttaan mutta se oli täynnä. Sitten kävelin tai ajelin Pasilan asemalle. Siellä oli tilaa teltassa.

 

Ehkäpä Areenan mahdoton liikennetilanne on kääntynyt hyväksi, Pasilan asemalle pääsee helposti kävellen, eikä omalla autolla tulijoita ollut kovin paljon. Paikallisjunaan ei pyörätuolilla pääse vieläkään.

 

Vuosi

 

 

Varmennettu vammaisuus

 

Helsingin kaupungin liikennelaitos on päättänyt, että vaikeavammainen, joka tarvitsee avustajaa liikkuessaan saa nykyisin ‘kuljettaa mukanaan' ilman lippua avustajaansa. Tämä on hyvä, koska vaikeavammainen ei joudu nyt maksamaan kahta lippua.

 

Saadakseen kantakorttiinsa leiman ‘avustaja' täytyy vammaisella helsinkiläisellä olla lääkärintodistus, joka on tehty HKL:n keltaiselle tätä tarkoitusta varten laaditulle lomakkeelle. Lomakkeen toisella puolella on toinen lomake, jolla voi hakea invalidin alennuslippua.

 

Tämä lääkärintodistus täytyy viedä HKL:n toimistoon.

 

Olin pyytänyt että, hoitava lääkärini Laakson sairaalassa täyttäisi lomakkeen lääkäriosan. Vein sen Rautatieasemalla olevaan HKL:n toimistoon. Luulin, että saisin vuosilippuuni heti tuon tärkeän leiman.

 

Olin siis toimiston tiskillä avustajani ja hengityskoneeni kanssa. Esteitä ilmaantui kuitenkin tielleni ja keskustelu sujui tähän tapaan:

 

- tämä lääkärintodistus menee kaupungin lääkärin katsottavaksi

- se on kaupungin lääkärin tekemä

- se menee kuitenkin, emme me täällä ole tähän koulutettuja

- aha

- Teidän pitää täyttää tuo toinen puoli

- en minä tarvitse alennuslippua

- se pitää kuitenkin täyttää

- kauanko tässä menee

- ehkä neljä viikkoa, mutta voitte kysyä jo aiemmin

 

Täytin lomakkeen toisen puolen, vedin tosin ‘hakemus invalidin alennuslipuksi' yli ja kirjoitin avustajaleiman hakemiseksi.

 

Miksi ihminen, joka tulee pyörätuolilla virastoon, joutuu moninkertaisesti todistamaan vammansa?

 

No, lähdin HKL:n toimistosta töihin metrolla ja maksoin kummankin liput.

 

Nyt vain odottamaan leimaa...

 

1999

 

 

Sanan mahti

 

Muutama viikko sitten Hesarin Nyt-liitteen toimittaja Veli-Pekka Lehtonen soitti minulle. Andorraan olisi tulossa ensi-iltaan Dance me to my song niminen elokuva. Elokuva kertoo vaikeasti CP-vammaisen naisen tarinan. Kuinka on Andorraan pääsy pyörätuoleilla?

 

Annoin lausunnon - kokemukseni perusteella - olenhan joku vuosi sitten kysellyt, miten tuonne pääsee ja saanut vastauksen, että ei pääse. NYT:issä sitten luki, että Andorra on mahdoton.

 

Andorran teatteripäällikkö Raili Salmi sanoi saman lehden mukaan: "Onhan tämä paradoksaalinen tilanne, mutta kantamalla pääsee, jos avustaja on mukana."

 

Muutama päivä lehden ilmestymisen jälkeen tuli Kynnykseen faksi Andorrasta: KYLLÄ PÄÄSEE! Viereisen ravintolan oven vierestä menee ajoluiska kellariin ja sieltä pääsee. Hienoa ajattelin. Sama uutinen tuli myös NYT liitteeseen.

 

Tämä on hyvä juttu voin itse mennä katsomaan tätä mielenkiintoista Australialaista filmiä. Ja niin samana iltana lähdin elokuviin. Istuin terassilla ja lähetin avustajani Minnan ostamaan lippuja.

- ei tänne pääse pyörätuolilla

- mutta kun lehdessä sanottiin

- siellä on ovet lukossa ja ei meillä ole avaimia

- mutta kun lehdessä sanottiin että pääsee

- meitä on vain kaksi että vaikka pääsee ei me keretä

- mutta kun lehdessä sanottiin

- no katsotaan

....

Paikalle tuli teatterin koneenkäyttäjä

- Hei eiks tuolla ole hissi ton oven vieressä!!!

 

Niin löytyi Andorran ulko-oven vierestä ovi, jonka kautta pääsi hissialuaan, josta pääsi lähes suoraan saliin numero kaksi.

 

Mitä tästä opimme? Ainakin Andorra oppi tuntemaan tilansa, minä opin tietämään, että taas on yksi elokuvateatteri mihin pääsee ja missä on oikeastaan avuliasta henkilökuntaa. Senkin opin, että sanan mahti on uskomaton. Yksi pieni kirjoitus ja hissit löytyvät ja ovet aukeavat.

 

Niin muuten se oli hyvä elokuva vaikka välillä tuntui pahalta katsoa kun avustaja kidutti vammaista - mutta onneksi se oli vain elokuva

1999

 

 

 

 

 

Elämä sirpaleina

 

Ainakin täällä Helsingissä on pyörätuolilla liikkuvan elämää haitannut yhä kasvava sirpaleiden määrä kaduilla. Aiemmin lähinnä Vappu-päivänä oli uhkarohkeaa ajalla kärryllä pitkin jalkakäytäviä tai kävelykatuja.  Meillä Helsingissä on osa katuja varattu kävelijöille Vappuna.

 

Nyttemmin vapaa eurooppalaisuus, siis tietenkin keskieurooppalaisuus, edellyttää terasseilla lasisia astioita. Pullot ovat olleet aina lasisia ja muovisia on saanut lähinnä tax-free myymälöistä lentoasemilta.

 

En ole muovin ystävä sinänsä mutta muovipullo tai juomalasi eivät särkyessään sirpaloidu, kuten valitettavasti lasi. Helsingissä on nykyään keskusta täynnä terasseja. Kun kävelen oman työmatkani kotiin, joudun ohittamaan ainakin kaksikymmentä terassia. Kauniina päivänä se kasvattaa luonnetta.  

 

Helsingissä on muutoin päätetty, että terassien tulee olla liikuntaesteettömiä. Asia on hoidettu siten, että kaupunki edellyttää katutilan vuokrasopimuksessa esteettömyyttä. Terassit sinänsä eivät tarvitse rakennuslupaa - ainoastaan toimenpideluvan. Helsingin rakennusvalvonta ei taasen ole näissä toimenpideluvissa ollut kovinkaan tarkka. Jos terassi on katutasossa, kuten siellä Euroopassa niin mitään ei silloin edes yleensä rakenneta. Suurin osa Helsingin terasseista on menneenä kesänä ollut siis esteettömiä.

 

Terassien ohittamisessa on ollut heikon luonteen lisäksi ongelmana pyörätuolin renkaiden puhkeaminen. Kuukauden kuluessa olen puhkaissut kolme kertaa eturenkaan. Taiteiden yöllä ei ollut tähän vaikutusta, koska silloin kadut puhdistettiin nopeasti. Lasinsirpaleita on toki muuallakin kuin terassien edustoilla - pitkin ja poikin jalkakäytäviä ja puistoja.

 

En jaksa ymmärtää niitä, jotka rikkovat tahallaan laseja ja pulloja. Siinä ei ole mitään järkeä ja oma liikkumiseni on uhattuna. Samoin kaikkien muiden pyörien varassa liikkuvien. Ollessani kerran kuukauden New Yorkissa puhkesi renkaani yksitoista kertaa. Sikäläisistä Kavereistani useimmat käyttivätkin kokokumirenkaita. Mukulakivikadulla ainakin oma niskani joutuu liian suurelle rasituksella noilla renkailla, enkä huoli niitä.

 

Jotakin omasta ajastamme kertoo sirpaleiden suuri määrä. En tiedä kuka niitä laseja rikkoo - nuoria olisi liian helppo syyttää. Tuntuu siltä, että sen ihmisen elämä joka rikkoo pulloja ja laseja tietoisesti, voi olla sirpaleina. Elämän pirstoutuminen ja irrallisuus kuuluu jotenkin tähän aikaan. Samalla, kun monella tavalla elämä keskimäärin paranee, niin menetämme jotakin mikä pitää meitä kasassa.

 

Tähän tulee tulevaisuudessa tarttua - sitä ei kuitenkaan kannata yrittää hoitaa lisäämällä kieltoja vaikka renkaan puhjetessa mieli tekisi. Maailman tulisi olla yhteinen.

 

PS. Niin, oma selviytymisvihjeeni: pidä mukana spraymuotoinen renkaanpaikkaus -setti. Sinä voit istua sen 'espressokupin' ääressä kun ystävällismielinen kansalainen tai avustaja laittaa suihketta renkaaseen.

 

1999

 

 

Urbaania puutarhanhoitoa

 

Olen intohimoinen puutarhuri.  Huhtikuun alussa alkaa iho kihelmöidä ja sydän hakata kiivaasti ajatusten siirtyessä auringonvalon ja lämmön yllättäessä kylmän ja pimeän talven jälkeen. Into ja halu kasvattaa taimia ja haaveilla kasvimaasta ja kasvihuoneesta on tosin suurempi kuin kyky ja taito. Tämä on kai normaalia harrastelijoille.

 

Helsingin kaupunki on suunnitellut Falkullan kotieläinpuiston läheisyyteen vammaisille soveltuvaa viljelypalsta-aluetta. Suunnitelman mukaa tälle Leija -nimiselle alueelle tulisi 21 tavallista aarin suuruista palstaa ja 21 palstaa korotetuilla penkeillä. Lisäksi alueelle tulisi myös yhteisiä oleskelutiloja ja grillauspaikka.

 

Alue sijaitsee matalalattiabussin reitin varrella hyvien yhteyksien päässä.

 

Suunnitelma on fantastinen ja tarjoaa meille urbaaneille vammaisille mahdollisuuden kasvattaa kukkia ja yrttejä kotikaupungissa. Puutarhanhoito on laajalle levinnyt harrastus vammaisten piirissä mm. Englannissa, Suomessa olemme vasta alkutaipaleella.

 

Pyörätuolissa istuvat vammaiset tarvitsevat erilaisia apuvälineitä voidakseen hoitaa mahdollisimman itsenäisesti omia kukkia. Ongelma on vain mistä löytää näitä vempaimia - itsekin voi kehitellä erilaisia apuvälineitä mutta kaupungissa on vaikea löytää tekijöitä.

 

Toivoisin, että lukijoiden piiristä löytyisi innokkaita ihmisiä tulemaan mukaan Leijan viljelijäksi ja puutarhuriksi. Meillä olisi varmaan mukava katsoa kuinka kukin saa kukat kasvamaan.

 

Tänä vuonna vein työpaikalleni kesäsipulien taimia ensin itämään ja sitten kasvamaan. Omaan työhuoneeseeni aurinko paistaa vain iltapäivisin pari tuntia ja laitoin taimet ilahduttamaan muitakin eteisaulan ikkunalle.

 

Kului vain muutama päivä kun joku viraston vääpeli antoi komennon: "taimet pois ja heti!"

 

Olin kasvattanut myös kotona taimia, pidin niitä ensin omalla ikkunalla mutta yhtenä aurinkoisena päivänä ajattelin viedä ne asfalttipihamme aurinkoiselle seinustalle. Illalla tullessani kotiin kumpaakin taimilaatikkoon oli laitettu lappu "poistettava heti!" Olin yllättynyt. Miksi pienet taimeni herättivät niin paljon tunteita ja ärsyttivät ihmisiä. Tarkoitukseni oli pitää niitä ihmisten ilmoilla vain pari viikkoa. Urbaanin puutarhurin elämä ei ole ruusuilla tanssimista.

 

2000

 

 

Puutarhanhoito on tärkeintä

 

Katselen ikkunastani räntäsadetta. Muutama päivä sitten oli aurinkoista ja keväiset aatokset olivat jo lähdössä lentoon. Mutta kyllähän kesä tulee aina - ainakin jonkinlaisena.

 

Kevään merkkejä on, kun oma viherpeukaloni rupeaa kutisemaan ja Maatiais ry:n siemenluettelosta tulee iltalukemista.

 

Olen harrastanut pienimuotoista puutarhanhoitoa kohta parikymmentä vuotta. Harrastus ei ole kaikkein helpoimpia vaikeavammaisille, mutta toisaalta se on melkoisen antoisaa, jos onnistuu saamaan jotain kasvamaan.

 

Englanti on puutarhanhoidon pioneerimaa ja siellä on kauan puhuttu puutarhaterapiasta. Olen aina kauhistellut sitä miksi kaikki kiva, jota vammaiset tekevät muuttuu terapiaksi. No hyvä puoli oli kuitenkin se, että löysin kirjoja, joissa oli vinkkejä vammaisille puutarhureille. Vuosien varrella olen myös itse kehittänyt työtapoja ja työkaluja, Minulla on myös varmaan maailman pienin kuokka. Rikkaruohoja kitkiessä unohtuu maailman kaikki muu pahuus. Omia yrttejä käyttäessä ei muista enää edes rikkaruohoja.

 

Falkkullan Leija antaa mahdollisuuden helsinkiläisille vammaisille puutarhanhoitoon - kunhan se joskus saadaan rakennettua.

 

Yksi tärkeä tekijä puutarhanhoidossa on löytää itselleen sopivat viljelykasvit. Kannattaa etsiä mahdollisimman helppohoitoisia lajeja, jotka viihtyvät sillä kasvimaalla joka on käytössä. Kannattaa kasvattaa niitä kasveja, joista erityisesti pitää joko maun tai ulkonäön takia. Näkövammaisten kohdalla kannattaa varmaan kiinnittää huomiota siihen myös miltä kukat tuoksuvat. Olen omaan puutarhaani tehnyt pienen penkin, johon olen koonnut erilaisia tuoksuvia kukkia ja pinnaltaan mieltyviä kosketella.

 

Joskus kannattaa myös kokeilla jotain hankalampaakin kasvatettavaa, silloin onnistuminen tuo erityistä iloa.

12.4.2001

 

 

Kaupunki meille kaikille

 

Helsingin kaupunki on laatimassa valtuustoaloitteeni pohjalta liikkumisesteettömyys-strategiaa seuraaville kymmenelle vuodelle.  Strategiaa on valmisteltu koko kesä ja kaupungin rakennusvirasto on järjestänyt jo kaksi sidosryhmäseminaaria, jotta hakkeeseen voisi osallistua mahdollisimman moni taho.

 

Strategian tavoite on:

'Tehdään Helsingistä liikkumisesteetön vuoteen 2010 mennessä rakentamalla ja korjaamalla kaupungin yleiset alueet ja rakennukset sekä julkisen liikenteen ratkaisut esteettömiksi ja turvallisiksi kaikille ihmisille - myös liikkumisesteisille, vanhuksilla, lapsille ja lapsiperheille.'

 

Tarkoitus on, että eri hallintokunnat laativat omalta toimialueeltaan ohjelmat ja lisäksi tehdään alueellisia esteettömyys suunnitelmia.

 

Kymmenen vuotta on pitkä aika edessäpäin mutta lyhyt aika taaksepäin. Jos tuo tavoite saavutetaan, olemme tehneet aimo harppauksen pääkaupungissa. Tämä ei tapahdu tietenkään automaattisesti vaan edellyttää laaja-alaista yhteistyötä ja sitoutumista. Tilanne vaikutta hyvältä, rakennusvirasto on tiukasti mukana. Eri tahot ovat valmiita tähän ponnistuksen. 

 

Tarkoituksena on, että yleisten töiden lautakunta käsittelisi asian aika pian ja sitten kaupunginhallitus lopulta hyväksyisi koko strategian, ehkäpä asia menee valtuustoon saakka.

 

Tämä toiminta malli voisi olla käyttökelpoinen työväline muissakin kunnissa.  Olisiko niin, että asiat joskus kuitenkin etenevätkin.

 

2000

 

 

Esteetön Helsinki 1

 

Tein Helsingin valtuustossa viime vuonna kaksi aloitetta, jotka käsittelivät erityisesti vammaisten asioista. Ensimmäisen aloitteen idea oli 'Esteetön keskusta' -projektin käynnistäminen. Ongelmanahan on se, että vanhoihin liikerakennuksiin on usein vaikea päästä. Esimerkiksi Iso Robertin kävelykadulla vain 10% liikkeisiin pääsee helposti. Ehdotin projektin käynnistämistä yhdessä vammaisjärjestöjen ja yritysten kanssa.

 

Helsingin viranomaiset eivät oikein innostuneet ideastani. Kaupunkisuunnittelulautakunta tukee sinänsä projektia, mutta toteaa "Katualueille rakennettavat luiskat sopivat huonosti katuympäristöön ja ovat lisäksi esteenä talvikunnossapidolle ja muodostavat osaltaan lisäesteitä kadun toiminnoille.  Aloitteeni sai kannatusta, mutta projektia ei kuitenkaan ole ehdotettu käynnistettäväksi. Katsotaan, mitä valtuusto sanoo asiasta.

 

Toinen ehdotukseni oli, että kaikkiin liikennevaloihin asennettaisiin ääniopasteet. Summereiden asentamisesta tehdään ohjelma, joka toteutetaan mahdollisimman nopeasti. Helsingissä on 400 risteystä varustettu liikennevaloilla ja vain 175:een on ääniopaste. Tähän mennessä ääniopasteita on laitettu sinne, missä näkövammaiset liikkuvat. Mitä tämä sitten tarkoittaneekin?

 

Kaupunginhallitus vastaa ehdotukseen " .. summeriohjaukseen liittyy ongelmia, joita ei kaikkia ole voitu ratkaista, minkä vuoksi ehdotettua järjestelyä ei pidetä hyvänä." Tämä kannanotto perustuu kaupunkisuunnittelulautakunnan nihkeyteen. Näkevät ihmiset häiriintyvät ääniopasteista herkästi, vaikka ne voidaan säätää liikenteen melun mukaan myös hiljaiseksi. Opasteiden asentaminen vaatii joskus huolellista suunnittelua, kun liikenne on monipuolista ja kadun ylityksiä moniin suuntiin.

 

Silti voidaan kysyä miksi sitten näkeviä varten tehdään jalankulkuvaloja, kun he näkevät autojen tulevan?

 

Nämä kaksi esimerkkiä Helsingistä kertovat sen, kuinka viranomaiset kauniista puheista ja ajatuksistaan huolimatta eivät ole sisäistäneet esteettömyyden merkitystä vammaisille ihmisille eivätkä, sitä miltä jokapäiväinen ulkopuolelle jääminen tuntuu tai mitä henkensä edestä liikkuminen tuntuu. Vaikeuksia on, mutta sitä varten insinöörejä ja arkkitehtejä koulutetaan. Eikö heidän pitäisi auttaa ratkaisemissa eikä niiden luomisessa.

 

2000

 

 

Esteetön Helsinki 2

 

Kerroin teille viime kuussa kahdesta aloitteestani Helsingin valtuustossa. Toinen niistä käsitteli keskustan liikkumisesteettömyyttä ja toinen sokeiden ääniopasteita liikennevaloissa.

 

Valtuusto hyväksyi yksimielisesti ehdotukseni, että Helsinki laatii liikkumisesteettömyys-strategian. Tässä strategiassa luodaan suuntaviivat seuraavalle kymmenelle vuodelle liikkumisen helpottamiseksi ja se tehdään yhteistyössä vammaisten järjestöjen, liike-elämän ja eri viranomaisten kanssa.

 

Osa-alueena olisivat kadulla liikkuminen, kulttuurirakennuksien toimivuus, joukkoliikenne, asuminen ja koko organisaation sitoutuminen liikkumisesteettömyystavoitteeseen. Valtuuston antama viesti oli selkeä ja kaupunginhallitus on jo kehottanut rakennusvirastoja ja yleistentöidenlautakuntaa laatimaan strategian tämän vuoden loppuun mennessä. Strategian tukena on Helsingin vammaispoliittinen ohjelma parinvuoden takaa, jossa oli samansuuntaisia ehdotuksia.

 

Tavoitteena on se, että vähitellen Helsingistä tulisi nykyistä huomattavasti esteettömämpi. Kaiken aikaa myönteistä kehitystä on ollut mutta erityisesti vanhojen rakennusten korjaaminen on ollut puutteellista. Kaupallisessa elämässä hampurilaisravintolat ovat olleet edelläkävijöitä - lapsiperheet tuovat ison osan tuloista.

 

Kun saamme liike-elämän ymmärtämään, että esteetön sisäänpääsy tuo tuloja tullessaan, niin uskon myönteisen muutoksen nopeutuvan nykyisestä huomattavasti.  Joka tapauksessa pidän valtuuston kannanottoa tavattoman hyvänä asiana.

 

Näkövammaisten ääniopasteet eivät saaneet kuitenkaan samanlaista ymmärrystä. Muutamat valtuutetut pitivät ylimitoitettuna ajatusta, että kaikissa liikennevaloissa olisi ääniopaste: Ilkka Taipale piti lisääntyvää 'piipitystä' häiritsevänä, Jorma Hentilä katsoi asiaa liian vaikeaksi toteuttaa ja kantritohtori Pekka Myllykoski vaati pitämään järjen päässä.

 

Valtuusto ei lopulta hyväksynyt tavoitteeksi ääniopasteita kaikkiin liikennevaloihin, mutta kehotti Hentilän ehdottamana kaupunkisuunnitteluvirastoa kuitenkin laatimaan ohjelman valojen asentamisesta. Nyt asia jää Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry:n paimennettavaksi.

 

2000

 

 

Missä oikein on vika?

 

Sain kutsun 25.2. uuden Tennispalatsin avajaisiin. Paikalle saavuttuani kävi ilmi, että talon kaikki hissit olivat rikki ja me pyörätuolinkäyttäjät emme käytännössä päässeet sisääntuloaulaa pidemmälle.

 

Kaksi viikkoa sitten yritin käydä Kinopalatsissa ja siellä oli hissi rikki ja vain kolmeen saliin esteetön pääsy. Yritin sitten Bio Cityyn, jonka pihanpuoleinen luiska oli täynnä lunta ja jäätä.

 

Bio Rexiin ja Kirjakaapeliin yritin mennä paria päivää myöhemmin. Taloon pääsee hienosti ja sisällä on inva-hissi, mutta Kirjakaapelin ja Bio Rexin puolelle menevä ovi oli lukossa ja edessä vielä kaunis punainen köysi. Kiasmassa yksi luiska päättyy portaisiin, mutta siellä pääsee hisseillä joka kerrokseen. Kahteen saliin ei kuitenkaan pääse.

 

Mikä mättää? Nukkuvatko viranomaiset, ovatko tilojen omistajat piittaamattomia vai mistä on kysymys? Toivoisin kävelevien kansalaisten liittyvän porrasboikottiin. Jos kaikki eivät pääse, kukaan ei mene. Tämä loisi taloudellisen pakotteen hoitaa asiat kuntoon.

 

28.2.1999

 

 

Stadionin kattaminen

 

Stadionin kattaminen edes puoliksi kaupungin varoilla aikana, jolloin joudumme kaupunginhallituksen yksimielisten ohjeiden mukaan vähentämään terveydenhuollosta ensi vuonna 23 miljoonaa euroa, on aivan käsittämätöntä. Olisi ollut tietysti korrektia tuoda asia edes poliittista vastuuta kantaville päättäjille käsittelyyn ennen kuin ohimennen luvataan kattaa Stadion kansainväliselle yleisurheiluliitolle.

 

Meillä on erikseen yleisurheilussa hallikisat, joten siltäkin osin kattaminen tuntuu turhalta. Jos löytyy edullinen keino toteuttaa alkuperäinen ajatus pääkatsomoa vastapäätä olevalle katsomolle rakentaa katos, sitä voidaan harkita mutta näitä rahoja ei saa viedä sairailta helsinkiläisiltä.

 

2002

 

 

Millaisia ovat tulevaisuuden Talvet

 

Täällä Helsingissä ei ole joutunut talvesta paljon viimeaikoina kärsimään. Enemmän on ollut yhdistettyä syksyä ja kevättä. Tätä kirjoitettaessa on kyllä kymmenisen astetta miinuksen puolella ja lunta hivenen puistoissa ja poluilla.

 

Pyörätuolia käyttävälle vammaiselle lumeton talvi on helpotus. Vain muutaman pyrypäivänä olen juuttunut ratikkakiskoille, en toki odottamaan seuraavaa vaunua vaan hädissäni pian pois pyrkien.  Muualla Suomessa käydessä kyllä toteaa, ettei talvi ole kokonaan meiltä kadonnut siirtynyt vain kehä kolmosen ulkopuolelle.

 

Onko taustalla ilmaston muutos vai ei? Tähän asti kaikki on asiantuntijoiden mukaan ollut normaalin satunnaispoikkeaman piirissä, vaikka maallikot ovat tienneet jo kauan ilmaston lämmenneen. Nyt tiedotusvälineissä jo että asiantuntijatkin epäilevät, että viidenkymmenen vuoden kuluttua on kuusi astetta lämpimämpää kuin tänään.

 

Tuo tuntuu aluksi hyvältä. Pössäyttäkää vaan lisää savukaasuja ja aerosoleja taivaalle, niin ei vammaista palella talvella! Mutta entä mitä muuta ilmaston lämpeneminen merkitsee? Sataako meillä vettä kesän ja syksyn lisäksi talvellakin? Onko sateista ja koleaa paitsi kesällä myös talvella. Ja koleaa. Vai saammeko tanskalaisen talven ja lunta kertaheitolla metrin verran.

 

Keskiarvot eivät kerro totuutta.

 

Ehkä sittenkin olisi mukavaa kun, vuodenaikojen erot pysyisivät. Lämpimän tai puolilämpimän kesän tulisi kurja syksy, syksyn jälkeen aurinko paistaisi keväthangille ja pyörillä kulkijan helpotukseksi järjestäytyneen yhteiskunnan puhtaanapitolaitos pitäisi tiet ja jalkakäytävät lumettomina ja hiekoitettuna.

 

2001